21.11.2017

Härkis® saa oman tehtaansa Kauhavalle!

Verso Food Oy perustaa yhdessä Domretorin pääomistajan Åsa Alangon kanssa Kauhavalle tehtaan ja yhteisyrityksen Härkis Oy:n. Investoinnin kokonaisarvo nousee noin 10 miljoonaan euroon, joka jakautuu puoliksi Kauhavan kaupungin ja Härkis Oy:n välillä.

Suuren suosion Suomessa saavuttanut ja kansainvälistyvä Härkis® tarvitsee lisäkapasiteettia tuotantoonsa. Verso Food on päättänyt perustaa uuden noin 4 000 m2:n tuotantolaitoksen Kauhavalle yhdessä sopimusvalmistaja Domretorin pääomistajan Åsa Alangon kanssa. Kauhavan kaupungin toimitilayhtiö rakennuttaa uuden yrityksen käyttöön Kauhavalle tuotantolaitoksen. Härkis Oy hankkii tiloihin tuotantolaitteistot ja henkilöstön.

”Härkis® valmistetaan suomalaisesta härkäpavusta, joka kasvaa pääasiassa Etelä-Pohjanmaalla. Kauhavan uusi tehdas sijaitsee lähellä viljelijöitämme, ja sen sijainti on ihanteellinen myös, kun aloitamme Härkis®-tuotteiden viennin Ruotsiin. Kauhavan kaupunki on myös hienosti osoittanut tukensa tehtaan perustamiseksi, kun se tarjoutui rakennuttamaan tehtaan ja vuokraamaan tilat meille” Verso Food Oy:n hallituksen puheenjohtaja Leena Saarinen sanoo.

Uusi tehdas työllistää noin 20 henkilöä. Tehtaan rakennustyöt käynnistyvät alkusyksystä ja tuotantolaitoksen arvioitu valmistumisaika on ensi vuoden lopulla. Verso Foodin ja Domretorin Åsa Alangon yhteishanke Härkis®-tuotannon aloittamisesta Kauhavalla on meille tervetullut uutinen. Se tuo Kauhavalle nopeasti markkinoita valtaavan tuotteen valmistuksen ja kymmeniä työpaikkoja. ”Elintarviketuotannolle Kauhava on mitä luontevin paikka” Kauhavan kaupunginjohtaja Markku Lumio kertoo ja jatkaa ”Kaupungin tehtävänä on luoda hyvät edellytykset yrityksille. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä, että Kauhavan Yrityskiinteistöt Oy rakennuttaa uudet tilat Härkis Oy:lle Domretorin viereen. Sitä ennen kaupunki hankkii maapohjan omistukseensa”

Domretor Oy jatkaa Härkis®-tuotteiden valmistusta edelleen. ”Yhteistyö Verso Food Oy:n kanssa on ollut todella vauhdikasta ja tuonut mukanaan myös Domretorille kasvua. Olemme luoneet Härkis® valmistuksen myötä 22 uutta työpaikkaa Kauhavalle. Uusi tuotantolaitos naapurissamme tuo myös Domretorin Härkis®-valmistukseen synergiaa. Kauhavan kaupunki on ollut suurena tukena yrityksemme kasvussa” Domretor Oy:n pääomistaja Åsa Alanko toteaa.

Verso Food aikoo käynnistää Härkis-tuotteiden myynnin Ruotsissa ensi syksyn aikana ja tutkii laajenemismahdollisuuksia myös muihin Pohjoismaihin. ”Härkis® on herättänyt paljon kiinnostusta ulkomailla, ja haluamme varmistaa tehtaan avauksella erinomaisen tuotteiden saatavuuden myös viennin alettua. Uusi tehdas mahdollistaa lisäksi uusien innovatiivisten, kotimaisten Härkis®-tuotteiden kehittämisen” Saarinen lupaa.

Verso Food toi markkinoille helmikuussa monia uusia Härkis®-tuotteita, kuten maustetut Härkis®-tuotteet ja Härkis® Pihvit.

Lisätietoja:
Verso Food Oy, Leena Saarinen, hallituksen puheenjohtaja, leena.saarinen@versofood.fi